Katse taustapeiliin hetkeksi

Ajattelin minäki kattoa hetken vuotta taakse päin ihan vaan tajutakseni asioita jälleen. Tammikuun ensimmäinen päivä painoni näytti olleen 91,7kg, joulupöhön jälkeen veikkaisin, että tuosta on nipistetty läskiä vuodessa 10kg. Alimmillaan paino oli kesällä 75,9 ennen kesälomaa. Voisimpa jopa väittää, että lihastakin on tullut.

Heiaheian mukaan oon harrastanu tänä vuonna yli 40 lajia. Uutena mukaan tulivat kahvakuulailu, crossfit ja acrobatiajutut kaverin kanssa. Kevät meni enemmän kovan laihduttamisen ja hampaat irvessä liikunnan harrastamisen merkeissä. Syksy taas liikunnan ilon, kohtuullisen terveellisen ruokavalion ja perheen ja kavereiden parissa. Jopa kevään jäätävä alaselän kipu on selätetty ja Crossfit todisti, että selkä kyllä kestää kun asioita tekee oikein.

Joululoman oon viettäny syöden ja yskien. Ei mitään kunnollista liikuntaa koko viikolla. Sitäki enemmän oon mietiskelly näitä kuntoiluasioita. Ensi vuonna aion todellakin päästä tavotteeseeni, joka on seuraavanlainen. Aion ainakin kerran aikuisiälläni käydä painoindeksin mukaan normaalipainossani, jonka yläraja 170cm on 72 kiloa. Monet sanovat, ettei painoindeksin normaalipaino sovi minun vartalotyypilleni, mutta onko kyse enemmän siitä mihin silmä on tottunut? En pane pahakseni jos sitte tulee painoa lisää, mutta mielellään ennemmin lihaksena kuin pekonina. Tuo ei tunnu olevan ihan helppo nakki, mutta miksei se onnistuisi jos tähän mennesä oon jo onnistunu karistamaan 30 raskaus-, seurustelun aloittamis- ja toimistotyökiloja?

Ongelmana on edelleen, että tykkään todella monista ruuista, roskaruuista erityisesti. Jos syön makeaa niin sokerinhimo ei jätä rauhaan, nälkä vain kasvaa syödessä. Ensin yksi karkki, kohta koko pussi. Helpompi olla kokonaan ilman sokeria. Ilman liikuntaa ei pysy syöminenkään aisoissa. Sairastuessani kaikki kaapeissa olevat herkut huutavat kovaa. Liikkuessani on helppo syödä terveellisesti ja pysyä päätöksissä. Tätä ei hirveästi auta se, että jotkut närkästyvät, jos tarjolla olevat herkut ei maistu. Kahvi on ihan ok tarjoilu mulle ;)

Olenkin pääsääntöisesti liikkunu väh. 5 tuntia viikossa ja loka-, marraskuussa yli 10 tuntia viikossa. Jokainen maanantai on ollut päätöksen paikka. Ei voi mielestäni sano elämäntavaksi, jos jokainen viikon aloitus perustuu päätöksiin syödä terveellisesti ja liikkua vähintään 5 tuntia viikossa. Ehkä se siitä elämäntavaksi muodostuu? Mutta monenko vuoden päättämisen jälkeen?

Positiivisena muutoksena voisin nostaa esille sen, että kaupassa kierrän tietyt hyllyt ja viihdyn enemmän vihannes- ja salaattiosastolla sekä lihahyllyllä. Myös rahkat ja raejuustot lähtevät mukaan aina. Kananmunia oon ostanu suoraan kanalasta. Rypsiöljy on korvannut oivariinin ja voin. Marjoja meidän perheessä kuluu enemmän kuin koskaan. Kermastakin ennen tykkäsin, mutta voin tunnustaa etten enää niin välitä kermaisista ruuista.

Tämän joululoman aikana on heränny ajatus siitä, että tahtoisin kilpailla jossain lajissa. Haaveeksi on noussut painonnosto. Tempaukset on mahtavan haastavia tekniikaltaan, mutta liikkuvuutta ja voimaanin olisi varmasti jo tarpeeksi. Läheiset tukivat tätä harrastamista keräämällä rahaa joululahjaksi painonnostokenkiin <3 Painonnostokipinän sain Crossfitistä ja onneksi on ystäviä, jotka asiasta ymmärtävät, neuvovat ja tukevat.

En kuitenkaan voi jämähtää vain yhteen lajiin. Haluan harrastaa monien eri kavereiden kanssa monia lajeja. Nauttia liikunnasta ja tehdä fiiliksen mukaan. Vähintään viisi tuntia viikossa ja jotain lihaskuntoa, joka viikko. Aerobiset tulee minun tehtyä luonnostaan. Ja vaikka Crossfitissä monet lajit yhdistyvätkin niin silti jokin vapaus puuttuu.

Olenkin huomannut olevani nykyään melko hyvä PT itselleni. Hetken suunnittelulla onnistuu hyvä treeni ilman komentavaa valmentajaa. Tietoa ruokavalioista, liikkeiden tekniikoista ja erilaisista liikkeistä on kertyny todella paljon ja tiedonjano vain kasvaa!

Tämän vuoden aikana oon innostanu ehkä 10 ihmistä liikkumaan ja pitämään itsestään huolta. Toki monet on varmasti jo kyllästyneet liikunta aiheisiin puheisiini niin naamakirjassa kuin naamatusten. Onneksi on myös niitä joiden kanssa voi jauhaa aiheesta niin kauan, että itseä alkaa kyllästyttää.

Vuodesta täytyy jälleen kiittää kotijoukkoja, Niinaa joka on antanu mulle elinikää lisää useiden vuosien verran toimimalla mun PT:nä, sekä Jennaa, Johannaa ja Annia joiden kaa oon reenannu. <3 Minusta se on todellista ystävyyttä ja välittämistä, jos voi toiselle antaa lahjaksi terveyttä. Myös Oulun Willimirreille ja Crossfit Oululle kuuluu kiitos valtavasta kehittymisestä kaikissa lajeissa. Ja tietysti kiitos vielä kaikille muillekin, jotka jaksavat olla vielä tekemisissä vaikka puheenaiheet onki nykyään vaan terveellistä ja reeniä. TÄNKS!

Loppuun vielä kuva appiukon lekasta ja renkaasta, joilla oisin halunnu mäiskiä, mutta nyt hemmetti parannan tän flunssan, että saan täysillä alottaa ens vuoden!